Bouillabaisse – Keitossa 10 uutta ideaa

Löytyykö 10 uutta ideaa?

”Taidatte olla aivan pöyröitä – pohjalaasittain”, virkkoi yksi jos toinenkin kuultuaan ideastamme. Olimme ideoimassa tapahtumaa, jossa luvattiin osallistujille – ei enempää eikä vähempää, kuin kymmenen uutta ideaa. Pöyröys vietiin läpi ja toteutettiin sadan henkilön tilaisuus, jossa suunnitteluvaiheen joka mutkassa mietittiin ”Kuinka tämä tehdään toisin?”

Ainahan asiat voidaan tehdä toisin, ihmismieli vaan tuppaa ajattelemaan, että asiat täytyy tehdä tietyllä lailla – ja usein samalla lailla. Toisin tekeminen ei useinkaan tarkoita suurta – vaan pikemminkin pienempää budjettia. Ja toisaalta taas sitä uskallusta.

Perinteinen nimikyltti muuttui lennossa pyykkipojaksi.

Tässä tapahtumassa nimikyltteinä toimivat pyykkipojat. Satakappaletta puisia pyykkipoikia maksaa rapiat kymmenen euroa! Tässä tapahtumassa tärkeässä roolissa olivat pöydissä toimivat emännät ja isännät – siis järjestävän tahon henkilökunta. Henkilöt, jotka joka tapauksessa olisivat olleet paikalla. Lisäkustannus ja vaivannäkö oli yhteinen perehdytys.

Ekologinen idea oli mielestäni myös aktiviteettikassit, jotka löytyvät järjestäjien omista varastoista.

Chef Jouni Törmänen yhdessä Theron Catering tiimin kanssa vastasi tapahtuman tarjoilukokonaisuudesta.

Tapahtuma toteutettiin yhdessä uuden toimijan Theron Eventsin ja tapahtuma-alalla jo usean vuoden toimineen kansainvälisen järjestön MPI Suomen yksikön kanssa. Theronin keskiössä on tarjoilut, ja niinpä heidän nappiin osunut oivalluksensa oli Michelin-kokki Jouni Törmäsen valmistama bouillabaisse resepteineen.

Chef Jouni Törmänen vastasi tapahtuman bouillabaissen tarjoilusta yhdessä Theronin tiimin kanssa.

Onnistumisen mittaamisessa kysyttiin saivatko osallistujat uusia ideoita – ja kyllä vaan lähes jokainen sai #10uuttaideaa. Toisaalta täytyy muistaa meidän jokaisen ainutlaatuisuus, erilaisuus ja asioihin suhtautuminen. Kukin meistä määrittää idean ja uuden sellaisen omalla ’pöyrööllä tavalla’ .

Helena Wallo #tapahtumatohtori

By |2018-09-27T12:10:21+00:00September 27th, 2018|Yleinen|0 Comments

About the Author:

Helena on intohimoinen tapahtumaihminen. Hän on suunnitellut, toteuttanut ja hyödyntänyt tapahtumia toimiessaan markkinointitehtävissä. Hän on kirjoittanut Tapahtuma on tilaisuus sekä Isännyyden ihanuus -kirjat. Helena on myös toiminut Evento Awards -tuomaristossa. Hänen missionaan on edistää tapahtuma-alaa. Tapahtumatohtorina hän puhuu, kouluttaa, kirjoittaa ja bloggaa yhä tuloksekkaampien tapahtumien puolesta, sillä jokainen tapahtuma on tilaisuus.

Uusimmat postaukset

Taseessa positiivista velkaa – kylävelka

Kylävelkaako? Nuoruudessani järjestettiin usein kahvikekkereitä, illallisia, naamiaisia tai pukujuhlia, ja tuohon aikaan kuulin myös ensimmäistä kertaa sanan kylävelka. Myöhemmin äitini selitti minulle, että vuorotellen kutsutaan pariskuntia, ystäviä tai sukulaisia kylään. Omasta mielestäni vuorotellen tapahtui melko usein. Toisinaan vieraille tarjottiin pitkän kaavan mukaan alkuruuaksi punajuurikeittoa, pääruuaksi keitettyjä perunoita, porkkanoita sekä paistia kastikkeen kera. Erityinen herkku oli... Lue lisää →