Syö, juo ja ole pelottava. Halloween (All Hallows’ Eve) on pyhäinpäivää edeltävä aatto, jota on juhlittu vuosisatoja etenkin Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Yhdysvaltoihin tämä juhla rantautui siirtolaisten myötä. Suomessa Halloween on suhteellisen uusi tulokas ja seuraa paljolti amerikkalaista muotoa.
Juhlapyhää yhdistää niin yhdessäolo perheen ja ystävien kanssa kuin myös hyvä ruoka teemaan sopivalla menulla. Theronin lounasravintoloissa onkin vietetty Halloweenia jo useampana vuonna! Silloin keittiömestarimme saavat päästää sisäisen tohtori Frankensteininsa valloilleen ja sysimustat noidankattilat kaivetaan esiin keittiökaapiston nurkista. Salihenkilökunta toivottaa uhrit (ruokailijat) tervetulleiksi Halloween-kattaukselle ja haastaa heidät kokeilemaan toinen toistaan kauhistuttavampia ja hullunkurisempia lounaslinjaston antimia.
Monelle tulee mieleen Halloweenista karkit ja kepposet. Ja mitä olisi Halloween ilman ikonista kurpitsaa? Kurpitsa on yksi sadonkorjuun antimista, ja Theronilla pyritään aina hyödyntämään sesonkituotteita ja aineksia. Pyynnöstämme Niko M. – ravintola Leputtajan keittiömestari – loihti eräänä syyspäivänä kurpitsapiirakan oman reseptinsä mukaan.
Nikon Ruis-kurpitsapiirakka
Ruistaikina:
400g voita
12 dl ruisjauhoja
2 tl ruokasoodaa
2 tl suolaa
3 dl ranskankermaa
– Sekoita kuivat aineet ja nypi ne pehmeän rasvan kanssa sekaisin.
– Lisää lopuksi ranskankerma ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
– Laita kelmun sisälle kylmään n. puoleksi tunniksi ennen leipomista.
– Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun syvään uunipeltiin tasaiseksi puolen sentin paksuiseksi levyksi.
Täyte:
1 kg pientä kurpitsaa (esim. myskikurpitsa)
1 l kermaa
6 kananmunaa
1 rkl suolaa
1 dl maizenaa
– Sekoita kerma, kananmunat, suola sekä maizena sekaisin.
– Kuori ja poista siemenet valitsemastasi kurpitsasta. Niko suosittelee tähän reseptiin myskikurpitsaa makunsa ja koostumuksen takia.
– Leikkaa kurpitsat noin sentin kokoisiksi kuutioiksi ja ripottele kurpitsakuutiot taikinan päälle.
– Kaada muut aineet kurpitsojen päälle ja paista uunissa 180 asteessa n. 35 min.
– Leikkaa peltipiirakasta toivotun kokoisia annospaloja ja tarjoile.
Perjantaina 30.10.2015 Theronin lounasravintolat juhlivat Halloweenia. Voit katsoa mitä kauheuksia ja hulluuksia on tarjolla sinua lähimmässä lounasravintolassa Theronin verkkosivuilta viikolla 44. Tervetuloa vuoden hullunkurisimmalle lounaalle!
Svensk sammanfattning:
Halloween är en högtid som firas i slutet av oktober. Pumpa är en ikonisk del av denna högtid och vid Theron Catering vill vi använda säsongprodukter så mycket som möjligt. Ovan kan ni läsa köksmästaren Nikos recept på en råg paj med denna höstingrediens. Therons lunchrestauranger har firat Halloween i flera år med galenskap och skrämmande lunchrätter. Fredagen den 30.10.2015 serveras än en gång Halloween lunch i alla Therons lunchrestauranger. Kolla våra nätsidor vecka 44 för att se vilken galen meny serveras då i restaurangen närmast er!
Piirakkakuvat: Lotta Laasonen