Heikki Tuunanen – myynnin mestari

Maanantaiaamuna tunnelma on varsin rauhallinen Theron Cateringin toimistossa Unioninkadulla. Seesteisestä tunnelmasta huolimatta konttori on Theronin polttopiste, josta käsin ammattilaisista koostuva myyntitiimi myy noin 400 tilaisuutta vuodessa. Myyntipäällikkö Heikki Tuunanen kertoo, että parhaimmillaan hän myy viisitoista tilaisuutta viikossa. ”Myyn mitä tahansa”, Tuunanen nauraa ja tarkentaa heti perään myyvänsä `korkealaatuisia hyviä tilaisuuksia omissa sekä asiakkaiden tiloissa`.

Ravintola-ala ja myyntityöt ovat Tuunasella veressä. Suvussa on paljon ravintola-alan ihmisiä. Mummo toimi sotien jälkeen Kaivohuoneella keittiömestarina ja jatkoi sieltä Haikaranpesään ideoimaan skandinaavisen buffetin. Isä taas oli Elannon aluepäällikkö. Sunnuntaisin suunnattiin syömään ravintolaan koko perheen voimin. ”Siinä oppi maistelemaan eri ruokia ja samalla oppi myös pöytätavat.”

Isän kautta löytyi myös ensimmäinen kesätyöpaikka. 14-vuotiaana Tuunanen oli Käpygrillissä tiskarina. ”Tuskin ylsin tiskikoneen varteen”, hän naurahtaa. Ja sieltä jäi myös ruokaan liittyvä muisto. Läheisestä Elannon leipomosta sai joka aamu tuoretta patonkia, joka nautittiin Coca-Colan kanssa. ”Kokista en kyllä siedä nykyään enää alkuunkaan”.

Nuorena miehenä Tuunanen työskenteli tarjoilijana ja hovimestarina eri ravintoloissa. Tutuksi tuli muun muassa Olympiaterminaali, Tuuliviiri, Kappeli, Fennia ja William K. Vuonna 1996 hän perusti oman henkilövuokrausyrityksen, jonka kautta tutuksi tuli myös Tero Blom. Restomaxista lähti työntekijöitä Theron Cateringille, Tuunanen itse mukaan lukien.

Nyt Tuunanen on työskennellyt Theronin myyntipäällikkönä vuodesta 2016 alkaen. Hän huolehtii myynnistä, asiakassuhteista ja uusasiakashankinnasta. Myyntitöitä on tullut tehtyä käytännöllisesti katsoen parikymmentä vuotta. Silti työhön ei kyllästy: ”Jokainen puhelu on erilainen. Se tuo vaihtelevuutta työhön. Jokainen soitto ja sähköposti on aina myös myynnillinen haaste. Lyhyessä hetkessä on luotava kontakti asiakkaaseen. Jotta siinä onnistuu, täytyy olla empaattinen”, kertoo Tuunanen. ”Menen asiakkaan maailmaan. Puhelun aikana eläydyn siihen, mitä asiakas sanoo ja tarvitsee”.

Tilaisuuksista peilautuu koko elämänkaari. On ristiäisiä, yo-juhlia, häitä ja muistotilaisuuksia. ”Jokainen juhla ansaitsee arvonsa”, kiteyttää Tuunanen.

Tuunanen on kokenut myyjä, mutta edelleen hän haluaa kehittyä ja kehittää itseään. Alan kirjallisuutta hän lukee mielellään, mutta tärkeä asia myyntityöstä on sisäistetty kuitenkin jo kauan sitten: ”epäonnistumisia ei saa pelätä”. Koska asiakkaalle on tarjottava parasta ja nopeaa palvelua, täytyy myös teknologian taitoja kehittää jatkuvasti.

Tuunasen työviikko alkaa jo sunnuntaina, jolloin hän avaa koneen ja tarkastaa sähköpostit. Lounaalla myyntitiimi käy Theronin lounasravintoloissa. Samalla kuunnellaan henkilökunnan kuulumisia ja luodaan hyvää henkeä. Työn positiivisia puolia on myös se, että perheyrityksessä kyetään reagoimaan nopeasti vaativiin tilaisuuksiin.”Theronilla tehdään yhdessä. Tarvittaessa toisia tuetaan ja autetaan”.

Hektisen työn vastapainoksi löytyy tärkeä henkireikä. Se on kesämökki Iitissä, jossa on mukava kalastaa ja kokata. Ruoanlaitto on muutenkin tärkeä harrastus, ja 12-vuotias tytär toimii tietenkin koemaistajana.

Kuvat: Asta Karell

By |2019-04-17T08:39:01+00:00April 5th, 2019|Haastattelut, Ihmiset, Interviews, People, Yleinen|0 Comments

About the Author:

Larissa on opiskellut kirjallisuutta, viestintää ja taidehistoriaa Helsingin yliopistossa. Hänestä ruoka on yhtä yllätyksellistä kuin kulttuuri. Erityisen kiehtovia ovat raaka-aineiden muodot ja värit. - Larissa has a Master of Arts degree in literature. As it is, food is as important a part of human culture as any other art. Particularly fascinating are the forms and colours of the raw material, as they allow endless variations of display.

Uusimmat postaukset

Sami Engström – Svenska Klubbenin keittiömaestro

Svenska Klubbenin rakennus on komistanut Kruunuhaan rantaa vuodesta 1901 alkaen. Insinööri Ossian Donner rakennutti jyhkeän rakennuksen kodiksi perheelleen, ja vuonna 1932 rakennus siirtyi Svenska Klubbenin haltuun. Nykyään ravintola Svenska Klubben toimii tilausravintolana. Komeasta rakennuksesta löytyy monipuoliset kokous- ja juhlatilat, joita on helmikuusta alkaen isännöinyt Theron Catering. Tapaan Svenska Klubbenin keittiömestari Sami Engströmin rakennuksen tummanpuhuvassa ja... Lue lisää →