Kahdenkymmenen kasvisvuoden jälkeen päätin liittyä carnevaaleihin. Ja johan avautui uusi makumaailma, josta ei ole ollut paluuta. En vain suostu uskomaan siihen, että ruokansa pitää itse pystyä lahtaamaan. Lihatiski riittää minulle. Mutta.

Miehisyyteni koki huippunsa, viimein, hirvimetsällä. Tietenkään minä en kantanut asetta, se olisi liian suuri riski jokaiselle. Ei sillä että tähtäämällä osuisin, mutta vahinkolaukaukset ovat kohdallani mitä todennäköisimpiä.

Kerran aikaisemmin elämässäni olen ollut metsäisissä pyssyleikeissä mukana. Nimittäin sorsajahdissa. Mutta isäni on edelleen varma, että tähdätessäni lintu-poloista unohdin tahallani varmistimen päälle. Ihan kuin minä tietäisin mikä on varmistin ja miten se poistetaan.

Hirvestyskausi on nyt kuumimmillaan (24.9. – 31.12 ). Parastahan siinä on luonnossa samoilu, nuotiolla vietetyt eväshetket ja ne tarinat. Kuten kahden isännän kohtaaminen sumuisena syysaamuna.

”Miten se menikään?”

”Minä kuulin ryminää edestä oikealta, mutta mitään ei näkynyt.”

”Kuulin, että latasit ja huusin: ´Älä nyt perkele minnuu ammu!`”

”Turpa kiinni hirvi.”

Ja kyllähän se on naurattanut. Jo vuosikymmeniä.

hirvi2

Hirvenkaatolupia on myönnetty tänä vuonna 37 400, mikä on yli kymmenen prosenttia viimesyksyistä enemmän. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen hirven tai kaksi vasaa. Ja jos oletamme, että meidän 126 000 hirven populaatiosta kaadamme vain uljaita uroksia, jotka painavat noin 600 kiloa, tekee se yhteensä 22 440 000 kg. Tietenkään me emme näin toimi, sillä sehän tarkoittaisi radikaalia heikentymistä geenipooliin, jos parhaat siitossonnit uhrataan peijaisiimme.

Luin juuri, että hirvikannan kasvatuksessa ei ole juuri nyt järkeä, sillä mäntyjä on liian vähän. Näin ollen hirvet syövät joulukuusemme. Se ei ole ollenkaan niin hyvää apetta. Tästä pääsemme ikuisuuskysymyksen pariin. Kumpi mieluummin: hirvi padassa vai kuusi nurkassa?

ellis3

Tyydyin pyydystämään sieniä

Some ja blogit ovat taas täyttyneet sienikuvista. Joka toinen tuttava postailee kuvia mielettömistä sienisaaliista. Minä en yleensä onnistu niitä löytämään. Tiedän, että kyse on kuvapankkikuvista.

Lapsena kylläkin olin loistava karvalaukkujen kerääjä. Pienenä ja pyöreänä sienestys sopi keholleni paremmin kuin esimerkiksi mustikoiden poimiminen. Muutama iso karvalaukku, ja johan oli kori täynnä. Puuskututti paljon vähemmän kuin kykkiminen mättäältä mättäälle.

Mutta kun kohtaan sienen, en voi olla poimimatta sitä. Vaikka sitten kesken hirvestyksen. Samalla toivon, ettei se sieni olisi myrkyllinen. Ainakaan tilanteeseen sopimattomalla tavalla. Tajusin muuten, että lapsityövoima toimii todella hyvin myös tässä. Kyllähän tuollainen teletappi on huomattavasti lähempänä sienirajapintaa.

Taidan olla kuitenkin niitä, jotka nauttivat mielellään riistansa ja muut antimet valkoisen pöytäliinan, kynttilän loisteen ja sommelierin valitseman viinin kera. Vähän kalliimpaa. Vähän vaivattomampaa.

Kuvat: Joni Petäjäjärvi, Tommi Tienhaara