Oho, se on viikko pärähtänyt upeasti käyntiin. Vieläkin täytyy vähän sulatella viikonlopun rapujuhlia. Että ne on veikeitä tilaisuuksia. Kerran vuodessa sitä tuntee olevansa vähintäänkin suomenruotsalainen.

Tässä koemaistele  Eat&Work Ruoholahden tähden lounasta kauppakeskus Ruoholahden kulmalla. Minä olen munamies. Muna kaikissa muodoissa kelpaa – jopa sellaisella puolen tunnin keittoajalla. En siis voi vastustaa tarjolla olevaa munakokkelia. Eikä pyttipannu jää sen huonommaksi.

Täällä muuten häärää maan mainio vegaanikokki Eini Virkki, jonka kasvisruoat, tuorepuuro ja salaattibuffakattaus saa urheimmankin lihansyöjän itkun partaalle – ilon kautta. Eini on jalostanut oppinsa Aasiassa reppureissaamalla.

Viimeaikoina ei ole voinut välttyä, kuten ei minään muunakaan vuonna tähän aikaan, artikkeleilta kuinka syön rapuja oikein. Ja pakkohan se kaava on minunkin tähän tökätä.

  1. Aloita syöminen saksista.
  2. Ryystä liemi nivelikkäästä päästä.
  3. Taita saksen pienempi osa, peukalo, irti.
  4. Tökkää rapuveitsen reikäosa saksen paksumman osan kärkeen ja katkaise. Ja taas ryystetään.
  5. Leikkaa saksi siltä puolelta jossa peukalo oli.
  6. Irrota kuori pyrstöstä.
  7. Ryystä.
  8. Väännä pyrstö irti.
  9. Leikkaa pyrstön toinen sivu nivel niveleltä.
  10. Poista kuoret ja kaiva pyrstö esiin.
  11. Nauti.

 

Alussahan se on mieletöntä sähellystä, mutta muutaman Helan gårin jälkeen se sujuu omasta mielestä vallan mainiosti. Vaikka ehkä kuitenkin olen enemmän kuorittujen katkarapujen mies – se kuuluisa kärsimättömyyteni.

 

Tällä viikolla muuten tarjolla:

Tiistai:

Keittoa Creme Ninon L/G
Punajuurisalaattia piparjuurimajoneesilla M/G
Juurespyttipannua sekä munakokkelia L/G
Savulohipastaa L
Bellmanin pyttipannua L/G
Puolukkakiisseliä M/G, Kermavaahtoa L

Keskiviikko:
Bataatti-vuohenjuustokeittoa VL/G
Tomaatti-sipulisalaattia M/G
Kasvislasagnea L
Seitä saaristolaiseen tapaan ja höyrytettyjä varhaisperunoita L/G
Paahdettua broileria Provencen tyyliin riisin kera M/G
Mustaherukkavispipuuroa L/G

Torstai:
Maa-artisokkakeittoa L/G
Paahdettua puikulaperunasalaattia M/G
Pinaattiravioleja L
Limellä ja sitruunalla maustettua lohi-äyriäispataa ja riisiä M/G
Karjalanpataa sekä puolukkahilloa L/G
Korvapuusteja VL

Perjantai:
Mustajuurikeittoa L/G
Sitruunaruoho-pestomarinoitua papusalaattia M/G
Gratinoituja uunitomaatteja L/G
Tonnikala-BBQ-paprika-pannupizzaa VL
Pannupihvejä paistetun sipulin kera M/G, Persiljamuusia L/G
Juustokakkua L

BUFFETLOUNAS 9,70 €
Hinta sisältää ruokajuomat, salaattipöydän, useita lämpimiä ruokia ja kahvin.
Deli-lounas 9,70 € sisältää delisalaattipöydän, kasvisruuan, ruokajuoman ja kahvin.
**Jälkiruoka sisältyy hintaan.
Kaikki maitopohjaiset tuotteet on valmistettu vähälaktoosiseen maitoon.

  • Tuorepuuroaamiainen arkisin 8–9
  • Lounas 10.30–13.30
  • 0207879727
  • tahti(a)theroncatering.fi
  • ilmainen Wi-Fi

Muita Theron lounaita löydät tästä

Ja tästä