Kevät saapuu Suomeen hitaasti ja monen mutkan kautta. Sään vaihdellessa lämpimien aurinkoisten päivien ja loskasateen välillä, oli maaliskuu oiva aika pakata laukku ja karata hieman etelämpään. Tällä kertaa matkakohteena Unkarin Budapest. Moni kuvailee Budapestia ”Keski-Euroopan pieneksi Pariisiksi” – kaupungiksi, jossa riittää nähtävyyksiä ja elämyksiä. Minä innokkaana matkailijana olin jo ennen lähtöä kartoittanut itseäni (ja matkakumppaniani) kiinnostavimmilla nähtävyyksillä, mutta mielen sopukoissa oli toinenkin lista: Mitä tahdon syödä Budapestissa! #foodgoals

Kun olimme ensimmäisenä päivänä löytäneet kaupungin ehkä ikonisimman maamerkin – valtavan parlamenttitalon – tuntui jo pieni nälkä vastassa. Navigoituamme katuverkoston läpi, löysimme Bite-kahvilan. Tarjonta oli tuttuun Picnic-ketjuun verrattuna aivan eri maata – myslit to-go, täytetyt pretzelit (kyllä, tämä on mahdollista ja maistuvaa!) ja helvetin vahvaa kahvia (F***ing strong coffee). Kahvin kaveriksi tuli ostettua Kakaós Csiga – kirjaimellisesti suklaa-etana, paikallisten leipomoitten valmistama suklaapuusti.

Maassa maan tapaan on oiva motto matkaajalle. Jälleen kerran päätimme matkakumppanini kanssa nauttia mahdollisimman paljon paikallista tarjontaa. Etsiessämme ensimmäiselle illalle sitä sopivaa ravintolaelämystä, loikkasimme ex tempore Budapest Eye maailmanpyörän kyytiin. Valitettavasti emme nähneet ravintoloita sieltä käsin, mutta iltamyöhäiset maisemat lumosivat meidät. Illallisemme, jaettu Budapest lautanen läheisessä ravintolassa, sopikin täydellisesti illan teemaan. Pääsimme maistamaan valikoiman paikallisia suosittuja liharuokia: Mausteisia makkaroita, ankankoipea, ankanmaksaa, punakaalia sekä paneroitua porsasta kuohkealla sienirisotolla.

Seuraava päivä toi mukanaan erään suuren yllätyksen: Budapestin asukkaat kokoontuivat kaduille, silloille ja linnalle muistamaan vallankumousta ja juhlimaan siitä seurannutta itsenäisyyttä. Tämähän tarkoitti sitä, että kaupunki oli täynnä julkisia tapahtumia ja spektaakkeleita. Myös juhlaherkkuja oli tarjolla kojuista, mm. marsipaania, pähkinäistä suklaata ja laaja valikoima rétestä (Unkarilainen struudeli). Tarjolla olisi jopa ollut annos nimeltään kakstöke pörkölt – muhennosta kukon kiveksillä. Toisten lämmitellessä hedelmäisillä hehkuviineillä, kaipasin itse viilennystä ja sammutin janoni tuopillisella jääkylmällä sitruuna-limonadilla.

Väenpaljous ja rampautunut julkinen liikenne Budan puolella jokea sai meidät töppöstelemään Pestin puolelle tutkimaan uutta aluetta kortteleiden sokkeloissa. Pienessä kuppilassa, missä juhlavilinästä huolimatta palvelu oli ystävällinen, ripeä ja huomioiva, päätimme nauttia jo toista kertaa matkan aikana jaetun annoksen paikallista herkkua palacsintaa – täytettyä ohukaista. Meille herkkusuille maistui juuri makeat täytteet (gundel palacsinta). Variaatioita löytyy yllin kyllin, jopa tällaiselle pähkinä-allergikolle sopivia raejuustolla tai aprikoosihillolla täytettyjä ohukaisia maustetulla tuorejuustolla. Unkarilaisten rakkaus mm. saksanpähkinään ja sen ripotteleminen makeisiin ruokiin, pakotti tämän herkkusuun jättämään väliin paikalliset kakut ja leivokset.

Palvelusta puheen ollen – matkan aikana sain kokea jälleen kerran, että hyvä ruoka ei yksin tee nautinnollista ruokailuelämystä. Elämys rakentuu niin ruuasta, ruokailupaikan ilmapiiristä, seurasta, kuin palvelusta. Viimeisenä iltanamme astuimme sisään ravintolaan ja siitä ensi hetkestä meidät otettiin avosylin vastaan ja tunsimme itsemme lämpimästi tervetulleiksi. Tarjoilijoiden hymy oli tarttuvaa. Heidän pyytäessä meitä kysymänään rohkeasti tarjonnasta, he myös osasivat vastata asiaan perehtyneesti, kuvailla annoksia ja esittää ehdotuksia. Muistan ystävättäreni tokaisseen: ”Se vasta on hyvää palvelua, kun henkilökunta saa sinut tuntemaan, että juuri sinun kokemuksesi on se kaikista tärkein.”
Vaikka kyseinen ravintola ei ollut yksi Budapestin Michelin-tähden palkituista ravintoloista, oli heidän tarjoama ruokaelämys minulle henkilökohtaisesti yksi matkan tähtihetkistä.

Kun kyseessä on katuruoka, vatsani tuntuu olevan pohjaton. Ystävättäreni muisteli, miten silmäni olivat hehkuneet iloa viime vuonna hänen tarjotessa minulle Tšekeissä matkaavien hehkuttamaa munkkitötteröä täytteineen. Hänelle oli tällä kertaa ilo ostaa minulle pikkuruisesta kojusta Unkarin versio kürtőskalács – transilvanialainen savupiippukakku. Nimensä veroisesti savupiipun muotoinen, tämä helposti revittäessä suikaloituva kakku ’savuaa’ höyryllä kun se on ostettu tuoreena, hiilitulen yllä vartaalla kypsennettynä.
Mitä katuruokaan tuli, minun oli ehdottomasti saatava kokea lángos, lautasen kokoinen uppopaistettu taikina lisukkeineen. Matkan aikana sain ilokseni ahmia yhden annoksen makeilla lisukkeilla, myöhemmin perinteisen suolaisen variaation ranskankermalla ja raastetulla juustolla. Kaloreista hällä väliä, kun on a) lomalla ja b) se on vain yksikertaisesti niin hyvää ja tyydyttävää.

Meidän ei tarvinnut pohtia, mitä toisimme rakkaillemme ja läheisillemme tuliaiseksi Budapestista. Vastaus oli tietenkin Unkarin rakastetuin raaka-aine, mitä löytyi milloinmistäkin eri muodoissa: Paprikaa! Eri lajeja löytyi paikallisesta suuresta kauppahillasta (Nagyvásárcsarnok) tulisesta makeaan, tuoreena sellaisenaan, kuivattuna, jauheena peltipurkissa, pussitettuna sekä suloisissa keraamisissa paprikoissa. Lihatiskejäkin riitti, jossa tarjolla oli mm. paprikalla ja/tai valkosipulilla maustettua meetvurstin tyylistä makkaraa – kuin myös katukojuissa myytyä siansorkkaa.

Mikä olisi matka Unkariin, ilman paprikalla höystettyä ruoka-annosta? Minun tapauksessani, eräänä iltana tilasin kasvisruokailijan version perinteisestä Paprikás Csirkestä (paprika kanasta), jossa kana oli korvattu reiluilla sienen suikaleilla ja siivuilla. Siinä missä kermainen kastike oli nimensä veroinen ja paprikan punainen, oli englanninkielinen käännös lisukkeesta ’noodles’ hyvinkin harhaanjohtava. Kyseessä oli nokdeli, raemainen pasta. He ketkä pitävät kaalikääryleistä olisivat varmaan tilanneet saman annoksen kuin toverini – Töltött Káposzta, täytetty kaalikääryle paikalliseen tapaan – tietenkin paprikalla höystetyllä liemellä. Kaiken punaisella paprikalla maustetun pääruuan (alkuruuan vihreän chilipaprikan tulisuudesta puhumattakaan) sopi jälkiruuaksi hyvin annos valkeaa ’linnun maitoa’ – madártej – missä pöyheä marenki kelluu yksinäisen saaren lailla vaniljalla (joskus myös karamellilla) maustetussa maidossa.

Mainittakoon huvin vuoksi, että yksi paikallinen herkku jäi melkein minulta kokematta, kunnes tarkkasilmäinen ystävättäreni löysi sen lentokentältä vajaa vartti ennen lentoon astumista. Kyseessä oli Túró Rudi, pieni suklaapatukka makealla juustotäytteellä. Sitä mutustellessani lennolla, jätin Budapestin taakse hymysuin.

Lopuksi pari huomiota Budapestin ruoka- ja ravintolakulttuurista omaan kokemukseen nojaten:

– Monet ravintolat ja kahvilat tarjoavat isänmaallisesti vain kotimaisia viinejä ja kuohuviinejä – mutta suosittelemme niiden kokemista, sillä vain harva näistä on Suomessa saatavilla. Tiesitkö, että jälkiruokaviininä suosittu Tokaj on Unkarista?
– Ravintoloissa ja kahviloissa veloitetaan ns. palvelulisä, mikä on 10-15% lisää juoma-/ruokalaskun summasta. Kyseisen paikan palvelulisäprosentti löytyy usein menun alalaidasta.
– Tokaisin matkalla, että onneksi minulla ei ole laktoosi-intoleranssia. Suomalaiset nauttivat maitotuotteista ja meidät on hemmoteltu laktoosittomilla vaihtoehdoilla siihen pisteeseen. Matkan aikana en kertaakaan nähnyt meille tuttua L/LF merkintää ruokalistoilla. Kannattaa kuitenkin aina kysyä ravintolasta, onko annoksen saaminen esim. laktoosittomana mahdollista!