Pikkujoulusesonki on taas käynyt kuumana. Pulloja on poksauteltu, korkkarit on heitetty kattoon, vatsoja hellitty ja ikimuistamattomiakin hetkiä vietetty. Tällä kertaa esimerkillisenä tapauksena nouskoon esiin Unioninkadun Juhlahuoneisto, joka taipuu mitä moniulotteisimpiin tilaisuuksiin.

ruoka1

Ruoka, ruoka ja ruoka. Vatsankautta juhla kuin juhla onnistuu.

ruoka-2

Kuvaaja ehti melkein alta pois, ennen kuin iloinen juhlaväki saavutti pöydän. Juuri näin sen pitää mennäkin. Asiat tärkeys järjestykseen.

SONY DSC

Koskaan ei voi tietää mihin pikkujoulut johtaa. Tässä CatCat. Olin niin ihastunut, etten edes muistanut pyytää nimmareita saatikka selfietä. Kikatin kuin pikkupoika. Tosi promeininkiä siis.

”Pikkujouluja on niin mahtava järjestää, koska silloinhan juhlitaan isolla ilolla”, kertoo Heikki Theron Groupin myyntipäällikkö, ja jatkaa: “Pikkujoulukausi on aina mahtavan vilkasta aikaa, ja koko ajan suunta on nousujohteinen. Kukin juhlii, tietenkin, tyylillään, mutta kyllä ne perinteikkään nostalgisia ovat.”

dj2

Bileet ileman musiikkia on kuin lasi ilman juotavaa. Meillähän näin ei käy koskaan. Ellei sitten erikseen niin toivota. Illan rytmeistä saa kiittää Pete Sinervoa Popmastersilta.

Parhaita pikkujoulumuistoja ei muista

lumi

“En todellakaan muista.”