Juttutuokion aikana Kristian kertoo musiikista ja sattumuksista ravintolamaailmassa.

Svenska Klubbenin Peilisalin kulmassa on 120 vuotta vanha Steinway-flyygeli. Salia valaisee kristallikruunut ja pöydät on aseteltu arvokkaasti pitkiksi ja ryhdikkäiksi riveiksi. Pöytien päällä lepää valkoiset pöytäliinat. Reunimmaisen pöydän päässä istuu Kristian Meurman, Svenska Klubbenin ravintolapäällikkö.

 

Kristian Meurman lienee useimmille tuttu vuosien takaisesta Idols-kilpailusta ja siitä seuranneesta julkisuudesta ja muusikon urasta. Kristian paljastaa, että ravintolatöitä hän on tehnyt lähes yhtä kauan kuin musiikkiakin. 17-vuotiaana lukiolaisena hän löysi töitä pikaruokaravintolasta.
Armeijan jälkeen Kristian opiskeli baarimestariksi ja päätyi laivoille töihin.
Ja kuinka ollakaan, eräänä työiltana hän joutui ilman kokemusta à la carte ravintolaan. ”Siinä mietin, että mitenköhän niitä lautasia kannetaan. Minulle iskettiin menu käteen ja sanottiin, että vartin kuluttua tulee pokat”.

Koettelemuksesta hän selvisi kunnialla, sillä Kristianin sanojen mukaisesti tekemällä oppii. Ja tekemällä, tai tarkalleen ottaen soittamalla, alkoi myös muusikon tie aikaa sitten. Pianotunneilla Kristian kävi jo lapsena, mutta 12-vuotiaana hän tarttui kitaraan. Esikuvana oli Jimi Hendrix. Tavoitteet olivat korkealla. Laulajana hän ei varsinaisesti itseään pitänyt, mutta bänditreeneissä kitaristi ajautui laulajaksi, koska muut eivät siihen virkaan halunneet. “Jossain vaiheessa tuli ahaa-elämys: minua huonompiakin laulajia on. Vähitellen rohkaistuin laulajana, ja erään ravintolaillan päätteeksi tuumasin, että pitäisiköhän käväistä rääkymässä TV-kameroiden edessä”. Ja loppu onkin historiaa.

Viimeiset vuodet Kristian on tehnyt päätyökseen ravintola-alan töitä, mutta hän keikkailee The I.S.O.– bändinsä kanssa edelleen. Suomalaiseksi muusikoksi Kristian on etuoikeutettu, sillä hän voi valita parhaat keikat päältä, ikään kuin rusinat pullasta. “Keikkojen s uhteen olen aina ollut ehdoton, enkä halua soittaa keikkoja, jotka eivät tunnu omalta”.

Yksi The I.S.O:n keikoista oli erityinen. Esiintymispaikka oli Svenska Klubben, ja sinä iltana Kristian lauloi vain muutaman kappaleen. Kyseessä oli oma hääjuhla. “Paikanvalinta tuntui tärkeältä. Järjestämällä hienot juhlat mainostin samalla juhlatilaa. Häiden valokuvia on hyödynnetty markkinoinnissa, ja omat häät ovat poikineet jo muutaman tilaisuuden Svenska Klubbeniin. Olen aina ollut firman mies”.

Tyylistään Kristian on kuitenkin tarkka. ”Töissä ulkoasun tulee olla siisti, mutta periaatteeni mukaisesti en muokkaa ulkonäköä työpaikan takia. Parrasta, korvakorusta ja pitkistä hiuksista en luovu”.

Kristian on tarkka tyylistään.

Ravintolapäällikkö kunnioittaa Svenska Klubbenin perinteitä

Theronille Kristian päätyi sattuman kautta. Hän viihtyi hyvin työpaikassaan panimoravintolan ravintolapäällikkönä. Kuten muusikkopiirit, ovat myös ravintola-alan piirit pienet, ja huhut kiertävä nopeasti. “Kuulin, että Svenska Klubbeniin etsitään ravintolapäällikköä ja lisäksi klubia vetää pitkän linjan perheyritys Theron Group”. Yrityksen arvomaailma vastasi omia arvoja, ja Kristian päätti hakea virkaa.

Työpaikkana Theron on täyttänyt odotukset: “Tero Blom on omalla työpanoksellaan ja tavalla, millä hän kohtaa henkilökuntansa, erinomainen esimerkki meille muille. Theron on perheyritys sanan oikeassa merkityksessä”.

Ensiluokkainen asiakaspalvelu on ravintolapäällikölle kunnia-asia. Svenska Klubben on yksityinen klubi, jonka jäsenet ovat tavanneet toisiaan viikoittain vuosikymmenten ajan. Yhtä lailla se on myös kaikille avoinna oleva tilausravintola. ”Ravintola itsessään asettaa vaatimuksia laadun ja palvelun suhteen. Tämä on historiallinen miljöö ja perinteikäs juhlapaikka. Perinteitä on kunnioitettava”. Kristian on tyytyväinen, koska aisaparinaan hänellä on keittiömestari Sami Engström: ”Sami on yksi upeimmista ranskalaisen klassisen keittiön taitajista. Voin olla varma siitä, että keittiöstä tulee aina priimaa.”

Sami Engström vastaa Svenska Klubbenin keittiöstä. Kuvassa myös Timmy Blom, toinen omistajista.

Svenska Klubbenilla hyvä asiakaspalvelu tarkoittaa myös sitä, että palvelu pelaa ruotsiksi. ”Yleinen hämmästyksen aihe on se, kun asiakkaat toteavat, että teiltä saa palvelua nykyään ruotsiksi. Täällä on aina työvuorossa joku, joka puhuu ruotsia”. Kielitaitoinen ravintolapäällikkö puhuu seitsemää eri kieltä. ”Kotona systerin ja mutsin kanssa puhuttiin ruotsia, ja faijan ja koiran kanssa suomea”, heittää Kristian.

Haastattelun aikana tulee selväksi, että Kristian suhtautuu ravintolapäällikön työhön kunnianhimoisesti. Hän on pitänyt huolen siitä, että Sami Engström ja sommelier Pekka Mustonen ovat Kristianin tavoin Chaîne des Rôtisseurs -järjestön jäseniä. Järjestö kelpuuttaa jäsenikseen ansioituneita ammattilaisia ja myöntää laadukkaille ravintoloille laadun takeeksi kilpiä. ”Svenska Klubbenilla on aikaisemmin ollut kilpi, ja tavoitteenani on palauttaa se”.

Pekka Mustonen toimii Svenska Klubbenin sommelierina.

Ravintolatyössä tarvitaan luovuutta

Kristian kertoo olevansa monien esiintyvien artistien tavoin sisimmältään ujo ja vetäytyvä, vaikka antaa itsestään sosiaalisen kuvan. Toki esiintyminen on tietynlainen elämän suola ja siihen sisältyy terveellisen rajoissa pientä narsismia. “Esiintyminen on myös keino käsitellä ujoutta”, sanoo Kristian.

Artistille on tapahtunut monenlaisia sattumuksia. Kerrankin On The Rocks -ravintolassa Kristian päätyi lavalle laulamaan Toton biisejä. Eikä ihan kenen tahansa säestämänä, sillä kosketinsoittimien takana istui itse David Paich, Toton säveltäjä ja kosketinsoittaja.
Paich totesi Kirstianille, että laulat biisit paremmin kuin minä.

Ravintolapäällikkönä Kristianilla on toisenlainen rooli. Miltä ravintolatyö tuntuu, kun on elänyt värikästä luovan muusikon elämää?

”Jos ei täällä voi luovuutta käyttää, niin näytä minulle se työpaikka, missä voi”, naurahtaa Kristian. “Ravintolatyössä ei kahta samanlaista työpäivää ole ja tilanteet elävät jatkuvasti. Tämä on näyttelemistä parhaimmillaan. Kulisseissa voi olla käynnissä mitä vain, mutta asiakkaiden edessä kaiken on oltava hyvin”.

Työpäivät venyvät ravintola-alalla välillä pitkiksi. Perheelle jää kuitenkin enemmän aikaa, kun päätyönä ei ole keikkailu. Lähestyvän keski-iän myötä Kristianille on entistäkin tärkeämpää antaa aikaa ja huomiota omalle lapselle. Yksi tärkeä yhteinen traditio on iltalaulu. ”Kaikkein eniten lauluani kuulee oma tytär”.

Paras tapa irtautua työstä on perheen kanssa vietetty laatuaika. Laatuaikaa vietetään usein keittiössä, jossa on mukava tehdä ruokaa yhdessä. Kristian pyrkii kerran viikossa kokkaamaan perheelleen pidemmän kaavan kautta. “Jos rakastat jotain ihmistä, ruoki häntä. Ruoanlaitto on tapa osoittaa rakkautta”.

***

Notkuva herkkupöytä on joulunalusajan jälleen katettuna Svenska Klubbenilla! Kutsumme kaikki niin läheltä kuin kaukaa nautiskelemaan perinteisistä suomalaisista ja suomenruotsalaisista joulumauista. Pöytämme katetaan sekä lounaaksi kello 12:00 alkaen , että ilta-aikaan kello 18:00 alkaen. Lue lisää ja varaa pöytä täältä: https://www.svenskaklubben-helsinki.fi/joulupoyta/