”Pikaruokaa ja BBQ:ta, Coca-Colaa janoon ja jälkiruuaksi omenapiirakkaa” – Näin monet eurooppalaiset kuvailisivat Yhdysvaltojen ruokakulttuuria. Lapsena luulin, että Yhdysvalloissa asuivat pelkästään intiaanit ja cowboyt. Vasta koulun penkillä ymmärsin kuinka suuresta maasta oli kyse. Löytyy lumisia kuusten koristamia vuoria kuin myös palmujen reunustamia hiekkarantoja, kuivia aavikoita ja kosteita suoalueita. Yhdysvaltojen ruokakulttuuri on stereotyypeistä huolimatta yhtä värikäs ja vaihteleva kuin itse maakin.

Kolonisaatio nosti Pohjois-Amerikan mantereen maailmankartalle ja monet matkustivat kaukaakin ’uuteen maahan’. Siirtolaiset toivat pienen omaisuutensa lisäksi mukanaan omat ruokakulttuurinsa. Kun kotimaasta tuttuja aineksia ei ollut saatavilla, siirtolaiset kehittivät omia ja uusia versioita perinteisistä ruuista. Vuosien varrella esiintyi trendejä eri osavaltioissa; jos alueella oli helppoa laiduntaa karjaa, siellä oli tarjolla kunnon pihviä. Osavaltiot meren äärellä nauttivat merenelävistä mahdollisimman halvalla. Siellä missä viinirypäleet kasvoivat mehukkaiksi, kehittyi myös viinikulttuuri lisukkeineen.

Nykyään on helppoa olla yhteydessä ystäviinsä maailman ympäri mm. sosiaalisen median kautta. Opiskeluaikoina tulikin tutustuttua moneen ulkomaalaiseen vaihto-oppilaaseen, koulun ohella myös harrastusten kautta. Siksipä laitoin kyselyä tuttaville Atlantin toiselle puolelle Yhdysvaltoihin. Mitä on heidän mielestään aito tai perinteinen amerikkalainen ruoka? Mikä herkku on juuri heidän alueensa tai osavaltionsa bravuuri?

Jason C.
”Synnyin, vartuin ja asun Oklahomassa. Jos minulta kysytään niin perusamerikkalainen ruoka-annos on hampurilainen, ranskalaiset ja suklaapirtelö. Täällä (Oklahoman osavaltiossa) on sekalainen BBQ-tarjonta, ja meidät tunnetaan ehkä parhainten suklaisesta paistinkastikkeesta.”

Michael C.
”Asun Pohjois-Carolinassa ja meidän osavaltiossamme on käynnissä ruokasota: Barbecue idän tyyliin vastaan Barbecue Lexington-tyyliin. Idän tyylissä käytetään omenasiideri-viinietikkaan pohjautuvaa kastiketta, jota sekoitetaan tai valellaan pulled porkille. Lexington-tyylissä käytetään tomaattikastiketta, mutta liha on myös pääsäätöisesti pulled porkia. Suosin itse idän tyylistä bbq:ta ja täälläpäin ihmiset ovat usein uskollisia jommallekummalle läpi elämänsä.”

Elina T.
”Asun tällä hetkellä Oklahoman osavaltiossa. En kutsuisi burgereita ja prime ribsejä perinteiseksi ruuaksi, mutta ne ovat todella suosittuja. Olen tosin täällä asuessani huomannut, että monnikala on hyvin suosittu ja tarjolla monessa ravintolassa – olisikohan tämän alueen bravuureja. ”

Andy F.
”Terveisiä Louisianasta! Tule tänne jos tahdot cajun-tyylistä tai creolelaista ruokaa, se on täällä (Louisianassa) maan parasta.”

Michael S.
”Asun Pennsylvaniassa. Täältä löytyy mm. Pennsylvanian hollantilaisilta peritty ’scrapple’: eräänlainen kinkun korvike, jossa porsaan rippeet sekoitetaan maissiin ja jauhoihin ja maustetaan oman maun mukaan. Se on saman tyyppinen kuin skottilaisten haggis, mutta parempi! Italialaiset siirtolaiset taas loivat Philadelphian ’cheesesteakin’, eli täytetyn leivän, jonka välissä on ohueksi leikattua lihaa ja sulatettua juustoa. Näillä kahdella nautitaan ja herkutellaan pohjoisen tyyliin.”

Ystäviltä herui myös resepti, jota olin aina halunnut kokeilla, tunnettu lohturuokana ja oivana lisukkeena: Legendaarinen Mac & Cheese!

 

Mac & Cheese (2:lle sellaisenaan, 4:lle lisukkeena)
Ainekset:

200 g makaronia
150 g raastettua cheddar juustoa
2,5 dl maitoa
1,5 rkl vehnäjauhoa
Voita
Mausteet maun mukaan

Valmistus:
– Keitä makaronit ohjeen mukaan.
– Sulata voi paistinpannulla, lisää vehnäjauhot ja sitten maito. Sekoita tasaiseksi ja anna kiehua hiljalleen välillä sekoitellen. Vahdi tarkasti, sillä maito tarttuu helposti pohjaan!
– Lisää juusto seokseen ja sekoita kunnes juusto on sulanut.
– Mausta maun mukaan esim. suolalla, pippurilla ja paprikapulverilla.
– Siivilöi vedet makaroneista ja lisää ne seokseen. Keitä sekoitellen kunnes seos on tasaisen lämmin.
– Tarjoile ja nauti!

Theronin lounasravintoloissa vietetään Theron Goes America teemapäiviä 18.-19.5.2016 ja 17.-18.11.2016. Tutustu sinua lähinnä olevan lounasravintolan viikkomenuun ja osallistu puna-valko-siniseen juhlaan!

MacAndCheese

English summary:
“Fast food and barbecue, Coca-Cola and apple pie for dessert” – This is how many describe the American cuisine. But the American food cuisine is as diverse as the climate and nature: From snowy mountains to palm laced beaches, bone dry deserts and soggy swamps. Some regions built their local cuisine around the best local ingredients – Prime beef where cattle can be raised, seafood near the coast etc. Immigrants from around the world brought their belongings and their food culture with them as they settled in ‘the new world’. When lacking ingredients indigenous to their ancestral homeland, they re-invented beloved and traditional dishes.

I asked my friends across the Atlantic what they thought could be a traditional meal in the United States and what food their area or state might be known for. I also received a fantastic recipe for the legendary Mac & Cheese! Find above the recipe and video of this home cook preparing it for the first time.

Theron goes America is on the 18th and 19th of May, when the restaurants will be serving American styled lunch. Check the lunch menu of the restaurant closest to you and join the red-white-and-blue party!