Kokki on ihan oma ihmislajinsa. Varmaakin kehittynyt tulen hoksaamisen jälkeen luomakunnan kruunuksi. Tai tositelevision myötä.

 

Kokkien verbaliikka on korvia huumaavaa. Kattiloiden paukkeessa sitä tuskin tajuaa, että ääni kantaa avokeittiöstä aika kovasti myös salin puolelle. Sekä volyymillä että alapääsanojen tuhlailevan käytön kannalta. Välillä kassatarjoilija (minä) pelkää jumalattomasti mennessään keittiöön esittämään pyynnön.

 

Ihailen sitä intohimoa ja tempperamenttiä, millä he tekevät työtään. Kunpa kaikki olisivat yhtä innoissaan työstään.

 

Onneksi meillä on keittiö selän takana, ja kuulotorvella varustettu keittiömestari, joka kuulee asiakkaan pienimmänkin pyynnön. Kun kassatarjoilija hämmentyy pyynnöistä, genovanlahja, Harri on jo paikalla.

 

Hummeria Harri ei ole vielä lähtenyt pyytämään, kesken iltaa, mutta kaikki muu on käsittääkseni onnistunut. Meidän A´la Carte –lista pitää sisällään mehevän kattauksen, mutta jos sieltä ei löydy, se fiksataan tai tuunataan.

Kokit ovat kuin opossumit mammutin asussa. Hellyyttäviä ja valtavia. (Minkäköhän leffan katsoin siskon tyttöni kanssa viime viikonloppuna?)