Top 4 Hääpaikat Helsingissä

Parhaat hääpaikat Helsingissä

Hääjuhlien järjestäminen on vaativaa työtä. Hääjuhlat ovat muuttaneet muotoaan perinteisistä juhlista mitä erikoisempiin ja yksilöllisempiin järjestelyihin. Häiden ympärillä pyörii melkoinen liiketoiminta aina hääsuunnittelijoista floristeihin. Eri kulttuurit kohtaavat, juhlitaan häitä ehken jo kolmannen kerran ja ollaan seurattu yhtä tai kahta niistä kymmenestä häätositv-ohjelmasta. Nämä kaikki vaikuttavat hääparin odotuksiin ja toiveisiin järjestelyistä.

Hääpaikan valinta on merkityksellinen. Sen pitää sopia hääparin juhlatunnelmaan ja jos mahdollista, niin tuoda lisätunnelmaa rakkauden juhlaan omalla erityisellä tavalla.

 

Villa Andania – häät merenrannalla

Villa Andaniassa juhlitaan hääjuhlia joka viikonloppu. Andania on 1900 luvun alkupuolelta asti kaunistuttanut itäisen Helsingin rantaviivaa. Huvila on lähes alkuperäisessä asussaan. Katso täältä hauskoja kuvia 100 vuoden takaa.

Erityiseksi paikan tekee yksityisyys upeassa merimaisemassa, kesäkeittiö ulkona sekä tietysti paikan saavutettavuus sekä meri -että maateitse.

Andaniassa juhlitaan häitä myös talviaikaan. Tunnelmasta ei voi olla vaikuttumatta, sillä suuri takka tuo sisätiloihin erityistä tunnelmaa, kun taas lyhdyt ja muuta ulkovalot tunnelmoivat tummassa illassa.

Villa Andania on kuin salainen keidas meren äärellä. Suomen lippu ja kesäkeittiö tuovat tunnelmaa.

 

Erityistä:

Omat alkoholijuomat sallittu

Paikalle myös meriteitse

Palvelee ympäri vuoden

Valmistunut vuonna 1918

 

Bistro Badenbaden – häät rantahiekalla

Olen kadehtien katsonut ja lukenut eksoottisista häistä hiekkarannoilla siellä jossain. Nyt se on mahdollista myös Helsingissä. Badenbaden Hietsun uimarannalla antaa mahdollisuuden hääjuhliin rantatunnelmissa.

Ravintola tarjoaa häävieraille oman terassin (valmistuu kesällä 2018) sekä koko sisätilan, joten juhlimaan mahtuu 100 hengen voimin. Näin hääjuhlijat voit viettää oman juhlan omissa yksityisissä tiloissa muiden asiakkaiden ollessa omalla terassilla.

Katso täältä jotain inspiraatiokuvia rantahäistä.

Bistro Badenbaden on keskellä hiekkarantaa. Vain mielikuvitus on rajana rantahäiden suunnittelussa.

Erityistä:

Ravintolan sisätilan voi vuokrata myös rantakaudella omalla terassilla

Sijaitsee legendaarisella Hietsun uimarannalla

A-oikeudet

 

Unioninkadun Juhlahuoneistot – häätila Helsingin keskustassa

Se on tässä, Unioninkatu on keskellä historiallista Helsinkiä. Aidot cityhäät saavat täällä sinettinsä. Monipuolinen juhlatila ja helppous saapua paikalle ovat monen hääparin valintakriteeri tämän kohteen kohdalla.

Juhlavat puitteet luovat rakkauden juhlalle arvoisensa tunnelman.

Keskeinen sijainti ja monipuoliset tilat luovat häille ihastuttavan tunnelman.

Erityistä:

Omat alkoholijuomat sallittu

Suomen Pankin entinen edustustila

Vuonna 1848 valmistunut rakennus on C.L. Engelin oppilaan, E.B. Lohrmannin suunnittelema.

 

 

Isosaari

Kyseessä on ainutlaatuinen kohde Helsingin Ulkosaaristossa.

 

Isoaari on yli 100 vuotta vanha linnakesaari reilun puolen tunnin laivamatkan päässä Helsingin Kauppatorilta. Se on yksi Helsingin seudun uloimmista saarista ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde. Siellä sijaitseva Rikaman Sali on jotain todella ainutlaatuista. Sali sopii mainiosti jopa 200 hengen hääjuhliin.

Rikaman sali (ent. ruokalarakennus) valmistui jo vuonna 1933. Rikaman sali on pohjamuodoltaan suorakaide, jota kattaa loiva satulakatto. Viimeisin suuri remontti tehtiin vuonna 1995. Rikaman salin sijainti on keskeisellä paikalla noin 500 metriä saaren pääsatamasta.

Rikaman Sali on kasarmialueen vanha ruokala. Nykyään ainutlaatuinen juhlatila.

 

 

 

Erityistä:

Sijainti ja maisemat

A-oikeudet

Kuljetus ainoastaan Suomen Saaristokuljetuksen aluksilla Kauppatorilta.

 

 

Kuvat: Asta Karell Photography

 

Theron Catering on vuosittain mukana n. 200 hääjuhlassa catering-palvelun tuottajana. Häät ovat aina upeita, mutta täällä on muutama hääblogi, missä mekin olemme tavalla tai toisella mukana

http://www.lovemydress.net/blog/2018/01/rue-de-seine-nature-inspired-finland-wedding.html

http://worthmelting.blogspot.fi/2017/03/juhlapaikka-villa-andania.html

http://mariahedengren.com/villa-andania-haat-vanha-kirkko/

https://theroncatering.fi/lokakuiset-haat-tenalji-von-fersenissa/

About the Author:

Katri työskentelee Theron Catering Oy:ssa Myynti -ja markkinointijohtajana. Takana on pitkän ravintola-alan kokemuksen lisäksi yrittäjävuosia sekä ravintoloitsijana että tapahtuma-alan yrittäjänä. Koulutukseltaan Katri on eMBA, minkä lisäksi opintoja on kertynyt sekä Sibelius Akatemiassa että Berliinissä kulttuurin parissa.

Uusimmat postaukset

Kymmenen hyvää syytä tutustua Svartholman merilinnoitukseen

1. Helppous. Svartholman merilinnoitus ja Bistro Svartholm sijaitsevat Loviisan edustalla. Reittialus vie matkustajat Loviisan laivasillalta puolessa tunnissa saareen. Matkan aikana voi rentoutua ja katsella kauniita merimaisemia. Myös koirat ovat tervetulleita laivaan. Saaressa on vierasvenesatama, joten sinne pääsee toki myös omalla veneellä. 2. Kotimaista matkailua. Kotimaan matkailun suosio on kasvussa ja Svartholman linnoitus on mitä eksoottisin kohde.... Lue lisää →