TOP 4 -VINKIT TYÖPAIKAN PIKKUJOULUJEN JÄRJESTÄMISEEN

Vaikka kuuma kesä ei ole vielä edes kunnolla vaihtunut syksyn sateisiin, yrityksen pikkujoulujen suunnittelu alkaa jälleen olla ajankohtaisten asioiden agendalla. Poimi tästä siis talteen Theron Cateringin ammattilaisten kullanarvoiset neuvot ja ideat työpaikkasi onnistuneisiin pikkujouluihin!

 

  1. PIKKUJOULUJEN SUUNNITELMALLISUUS

 

Theron Groupin ravintolatoimenjohtaja Katriina Lehtosen mukaan pikkujoulujen suunnittelu riittävästi etukäteen on avain onnistuneeseen juhlaan. Mitä jos juhlien ideointi omin päin ei kuitenkaan tunnu ottavan tuulta alleen? ”Apuna kannattaa käyttää ammattilaista, jolta saa asiantuntevia suosituksia”, Katriina tähdentää.

Varaa suunnittelulle riittävästi aikaa, Katriina vinkkaa.

Yrityksen pikkujouluilla on aina jokin tavoite. Theron Eventsin tuottaja Jatta Salminen haastaa pohtimaan ajoissa, mikä se juuri teidän yrityksellänne voisi olla. ”Kun henkilökunnalle järjestetyn yhteisen tekemisen päämäärä on löydetty, tapahtuman sisällön suunnittelulle on paremmat edellytykset”, hän jatkaa. Myös pikkujoulujen aloitus ja lopetus tulee Jatan mukaan miettiä etukäteen. ”Viihtyisätkin juhlat voivat lopahtaa ja jättää jopa huonon jälkimaun, mikäli päättymishetki on epämääräinen. Firman pikkujoulujen kaikille avoin jatkopaikka on selkeintä valita jo ennen h-hetkeä. Toisaalta on huomioitava myös ne juhlijat, jotka eivät voi venyttää iltaa pikkutunneille asti esimerkiksi perhesyistä”, Jatta vinkkaa. Pikkujoulujuhlien huipennus on siis syytä järjestää varsinaisessa juhlapaikassa mahdollisimman monelle sopivaan kellonaikaan.

Theron Eventsin tuottaja Jatta Salminen muistuttaa yksityiskohtien tärkeydestä.

Jatan mielestä pikkujoulujen suunnittelussa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota detaljeihin. ”Usein pienilläkin yksityiskohdilla on suuri merkitys ja taipumus jäädä ihmisten mieleen”, hän toteaa. Esimerkiksi kutsuvieraiden plaseerauksessa työnantaja pääsee halutessaan tarkoitushakuisesti niin sanotusti sekoittamaan pakkaa. ”Miksei kirjanpitäjiä voisi tällä kertaa sijoittaa samaan pöytään vaikkapa markkinointiosaston kanssa?” Jatta heittää pilke silmäkulmassaan. Hän myös muistuttaa varaamaan pikkujouluihin ajoissa ammattivalokuvaajan. Ikuistettua materiaalia upeista juhlista kun voi hyödyntää muun muassa työnantajamielikuvan parantamisessa.

 

  1. PIKKUJOULUSESONGIN ANTIMIEN OIVALTAVA HYÖDYNTÄMINEN

 

”Yrityspikkujoulujen tarjoilu on pitkälti kiinni juhlien luonteesta ja teemasta, mutta buffetillallinen toimii yleensä parhaiten järjestettäessä pikkujouluja suurelle ihmismäärälle”, Theronin myyntipäällikkö Heikki Tuunanen opastaa. Heikin mukaan moni haluaa juhliinsa jotain muuta syötävää kuin perinteisiä jouluruokia, sillä niitä saadaan joulun lähestyessä nautiskella myös muutoin paljon. Yhä suositumpi idea pikkujoulujen menun muotoiluun onkin miettiä ruokailuun jotain yllättävää ja erilaista, jossa on vain vivahde joulua mukana. Sama koskee juomatarjoiluja. Perinteiselle glögille Heikki suosittelee vaihtoehdoksi jouluisen makuisia drinkkejä ja booleja: ”Esimerkiksi alkumaljaksi sopii mainiosti kevyt ja raikas – mutta silti jouluinen ­– granaattiomenashrub.”

Perinteiselle glögille löytyy paljon vaihtoehtoja, Heikki “Hessu” Tuunanen muistuttaa.

Theron Cateringin missio on tarjota laadukkaasti ja perinteitä kunnioittaen valmistettua, nykyaikaista ruokaa sekä autenttisia elämyksiä asiakkaille. ”Kauden menuissa suosimme kotimaisia luomu- ja lähituottajien parhaita raaka-aineita. Haluamme tuoda esiin sesongin tuotteiden aidot, selkeät ja puhtaat maut asiakkaidemme nautittavaksi”, keittiöpäälliköt Markku Manninen ja Olli Karppinen kertovat ylpeyttä äänissään.

Olli Karppinen puhuu hyvien raaka-aineiden puolesta.

Theronin keittiömestari ja osakas Timmy Blom lisää, että tiettyjen raaka-aineiden saatavuus voi olla jopa rajallista pikkujoulujen vilkkaimpaan sesonkiaikaan, joten juhlapalvelujen varaaminen hyvissä ajoin varmistaa aina asiakkaan toiveiden mukaisen makuelämyksen.

 

  1. ERITYISRUOKAVALIOIDEN HUOMIOIMINEN PIKKUJOULUMENUSSA

 

Timmy-keittiömestari on havainnut aikamme ilmiön myös jouluisten tarjoiluiden yhteydessä: erityisruokavaliot ja kasvisruoan suosiminen ovat lisääntyneet. Timmyn mukaan erikoistilausten haasteellisuus on innostavaa, vaikkakin niistä aiheutuu keittiölle tavanomaista enemmän työtä.

Timmy muistuttaa tekemään menutilaukset ajoissa erikoisruokineen.

Ravintolatoimenjohtaja Katriina konkretisoi asian siten, että pikkujoulujuhlien järjestäjän on tärkeää kartoittaa osallistujien ruokavalioihin liittyvät erityispiirteet ennakkoon ja ottaa ne huomioon ruoka- ja juomatilausta tehdessä. Näin menetellen keittiöllä ja tarjoiluhenkilökunnalla on mahdollisuus varautua etukäteen poikkeusjärjestelyihin. Kun yrityksen pikkujoulujen tarjoilut on koostettu yhtenäisesti, mutta vieraiden yksilölliset erityisruokavaliot kohteliaasti huomioiden, juhlijoiden kanssa voi keskittyä nauttimaan täysin siemauksin illasta.

 

  1. PIKKUJOULUJEN TEEMAN JA OHJELMAN IDEOINTI

 

Kyllä, luit oikein, pikkujouluilla voi olla myös jokin muu teema kuin pikkujoulut itse! Myyntipäällikkö Heikki neuvoo ideoimaan työpaikan pikkujouluihin sellaisen teeman ja ohjelman, jotka istuvat mahdollisimman monen ihmisen makuun. ”Yrityksen sisäpiirihuumori ja sen ympärille rakennettu ohjelmanumero pelittää aina, sillä se yhdistää vieraita. Myös ’secret santa’ -tyylinen lahjojenvaihto, stand-up, erilaiset visat ja photoboothissa otetut tiimikuvat ovat hyviä vaihtoehtoja ohjelmaksi. Valokuva-automaatissa toimii erityisen hyvin polaroid-kamera tai -tulostin. Näin vieraat saavat juhlakuvat heti mukaan muistoksi”, Heikki yksilöi.

Heikin mukaan firman pikkujouluihin saattaa olla toisinaan hiukan haasteellista löytää innostavaa teemaa, sillä kaikki eivät pidä siihen liittyvästä pukukoodistosta, eivätkä teemabileet onnistu, jos vain osa vieraista panostaa niihin. Aihealueen tulisikin olla sellainen, johon on helppo heittäytyä ilman suurta panostusta. ”Hohdokas teema on juuri tästä syystä loistava valinta yritysten juhliin! Kun vielä juhlan ideaan sopivat asusteet ja rekvisiitat tulevat työnantajalta, kellään ei ole enää tekosyitä olla antautumatta mukaan”, Heikki huomauttaa.

Tapahtumatuottaja Jatta puolestaan kannustaa kokeilemaan rohkeasti jotakin uutta ja erilaista teemaa: ”Nykyään on saatavilla hyvin monipuolista ohjelmatarjontaa.” Jatta heittääkin ilmaan ehdotuksen hyväntekeväisyysteemasta. Työporukan on mahdollista tehdä yhdessä jotain, mikä tuottaa iloa esimerkiksi vähävaraisille perheille. Ajatus on liikuttava ja saa pohtimaan, että joulumieltä voisi tuskin varmemmin saada ja jakaa.

 

Theronin pikkujoulumenuja löydät täältä.

Tapahtumatuotannon palvelut saat nykyään Theron Eventsiltä.

Tarjoilut toimistolle, kotiin tai muihin juhlapaikkoihin toimittaa Theron Catering.

About the Author:

Katri työskentelee Theron Catering Oy:ssa Myynti -ja markkinointijohtajana. Takana on pitkän ravintola-alan kokemuksen lisäksi yrittäjävuosia sekä ravintoloitsijana että tapahtuma-alan yrittäjänä. Koulutukseltaan Katri on eMBA, minkä lisäksi opintoja on kertynyt sekä Sibelius Akatemiassa että Berliinissä kulttuurin parissa.

Uusimmat postaukset

Miten olisi linnanjuhlat? – Svenska Klubben, juhlapaikka Helsingissä.

Suomessa ei ole useita linnoja, mutta yksi uniikki linnanen on aivan pääkaupunkimme sykkeessä. Svenska Klubbenin arkkitehtuuri nimittäin mukailee skottilaista linnaa. Kauniissa kolmekerroksisessa rakennuksessa on paljon yksityiskohtia ja tunnelmaan pääsee jo rakennusta lähestyessään. Kun astelin sisään suureen aulaan ja näin yläkerran saliin vievät portaat, syntyi tunnelmaan liittyen ensimmäinen ideani. Täällä juuri voisi järjestää piilo-, varjo- tai... Lue lisää →