Lepuuttajan Lillin matkassa

By |2019-08-28T10:41:00+03:00August 24th, 2019|Haastattelut, Ihmiset, People, Yleinen|

Hermannin Rantatiellä sijaitsee Kalasataman kätketty helmi, lounasravintola Lepuuttaja. Jos ravintola ei ole entuudestaan tuttu, ei sinne vahingossa eksy. Vaikka alueella sijaitsee lukuisia lounasravintoloita, on Lepuuttajalla vakioasiakkaansa. Ravintolapäällikkö Lilli Masalin kertoo, että luottoasiakkaat tulevat Lepuuttajaan lounaalle Itäväylän sillan toiselta puolelta saakka. Ja asiakkaita on mukavasti, päivittäin keittiöstä lähtee neljästä viiteensataan lounasta. Lepuuttajan perusresepti on yksinkertainen: kotiruokaa, [...]

Theron ja MRKTNG DAY 2019

By |2019-08-20T19:56:38+03:00August 20th, 2019|Theron, Yleinen|

Theron Catering toteuttaa MRKTNG DAY 2019 tapahtumaan uudenlaisen vastuullisen tapahtumacatering ratkaisun Theron Groupin cateringyksikkö on valittu vuoden tärkeimmän markkinointialan tapahtuman MRKTNG Day:n cateringkumppaniksi. Tapahtuman teema tänä vuonna on ”Do good with marketing” ja tapahtuma haluaa näyttää esimerkkiä muille tapahtumille myös vastuullisen cateringin saralla. Marketing Finlandin toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki kertoo, että vastuullisemman cateringin on kokonaisuus, joka [...]

Theron Catering RunFestin kumppaniksi

By |2019-08-12T13:14:09+03:00August 12th, 2019|Theron, Yleinen|

Theron Groupin cateringyksikkö valittiin hyväntuulisen RunFest hyvinvointitapahtuman cateringkumppaniksi. Theron Catering on aina avoin uusille yhteistyökumppaneille ja uudenlaisille toimintamalleille, palvellen laajaa asiakaskuntaa sekä erilaisia tapahtumia lähes kolmikymmenvuotisella kokemuksella. Theron Catering on palkittu ja hyvämaineinen, tunnettu iloisesta ja ystävällisestä asiakaspalvelusta sekä luotettavuudesta. ”RunFest on meille täydellinen kumppanuus. Siinä yhdistyvät hyväntuulinen, iloinen meno, liikunta ja hyvä ruoka, siis [...]

Bistro Badenbaden – välimerellinen aarre. Vai juhlatila?

By |2019-08-02T14:19:34+03:00July 27th, 2019|Badenbaden, Yleinen|

Välimerellinen aarre – olemukseltaan helppo – siis tapahtuma koko perheelle! Helsinki on kaupunki täynnä yllätyksellisesti avautuvia paikkoja koettavaksi. Nyt tupsahdin paikkaan, joka yhtä hyvin voisi olla näkymä tai kokemus välimeren lomastani. Meren äärellä ja hiekkarannan vieressä. Ravintola, johon voisi päivän hiekkarantalekottelun välissä tepastella ja nauttia lounaasta, pientä välipalaa taikka vaikkapa vain jätskitellä.   Näin avautui [...]

Kymmenen hyvää syytä tutustua Svartholman merilinnoitukseen

By |2019-07-09T11:49:38+03:00July 9th, 2019|Bistro Svartholm, Matka, Theron, Vinkit, Yleinen|

1. Helppous. Svartholman merilinnoitus ja Bistro Svartholm sijaitsevat Loviisan edustalla. Reittialus vie matkustajat Loviisan laivasillalta puolessa tunnissa saareen. Matkan aikana voi rentoutua ja katsella kauniita merimaisemia. Myös koirat ovat tervetulleita laivaan. Saaressa on vierasvenesatama, joten sinne pääsee toki myös omalla veneellä. 2. Kotimaista matkailua. Kotimaan matkailun suosio on kasvussa ja Svartholman linnoitus on mitä eksoottisin kohde. [...]

Täydellinen resepti kesäiseen Helsinkiin – Pihlajasaari

By |2019-06-28T09:09:49+03:00June 28th, 2019|Pihlajasaari, Yleinen|

Miltä kuulostaa pehmeä hiekka varpaiden alla aaltojen lyödessä viereisiin kallioihin upean merimaiseman äärellä? Entäpä herkullinen lounas tai päivällinen yli 100-vuotiaassa kartanohenkisessä ravintolassa Helsingin parhaimpiin kuuluvan meriterassin maisemia tuijotellen. Suomenlahti avautuu täältä ainutlaatuisella tavalla tuoden merellisen Helsingin parhaat puolet esiin. Kesäparatiisi 10 minuutin päässä keskustasta Tämä kaikki on vain 10 minuutin lauttamatkan päässä Ruoholahdesta tai Kaivopuistosta [...]

Load More Posts

Uusimmat postaukset

Olli Karppinen on Theron Cateringin kantava voima

Theron on työpaikka, jossa viihdytään hyvin. Monella theronilaisella on takanaan vuosien työrupeama yrityksen palveluksessa. Yksi työsuhde yltää kuitenkin ylitse muiden. Keittiömestari Olli Karppinen on ollut toiminnassa mukana alusta alkaen. Ja koska kyseessä on värikäs ravintolamaailma, mahtuu kolmeenkymmeneen työvuoteen monenlaisia muistoja. Ollin ravintolaura käynnistyi Rovaniemeltä. Kemiläinen nuori mies haaveili vaatturin urasta, mutta ovet eivät auenneet vaatetusalan... Lue lisää →