Meillä on neljä ylituottavaa omenapuuta. Varkaita ei nimeksikään. Aikaisemmin olemme syöttäneet peuratkin ähkyyn omenoilla. Ja kerran kokeilimme tehdä omenaviiniä omenan lohkoista. Se ei ollut hyvää.
Joten. Kun omenapiirakka, omenahillo, omenamehu, omenapaistos, omenachutney, omenaraaste, omenalisäke, omena omenana tulevat korvista ulos ja pakkanen nitisee liitoksistaan, on pakko keksiä muitakin tapaoja säilöä niitä.
Maalaistumiseen ja mummoutumiseen liittyy kohdallani – rikkaimurin, aamupostin kärsimättömän odottamisen ja kiisselin valmistuksen lisäksi – mehustaminen. Mehumaija on testattu, mutta maijatapa 1100 litraa omenoita. Hermohan sinä menee.
Joten tarvitaan järeämmät vempeleet. Hankimme omenarouhimen ja -puristimen. Ja johan mehua alkoi lirisemään. Meidän omenoistamme ja välineillämme mehua tuli noin 10 kilosta noin litra mehua. Aika vähän. Poskettoman hyvää.
Lapsityövoima on paikallaan, kun setä välillä väsähtää vääntämiseen. Toki näitä saisi sähkökäyttöisinä – puristimia ei lapsia. Mutta tuskan kautta kaikki maistuu paremmalta, ekologisemmalta ja ansaitummalta.
Omenaviini ITSE puristetusta omenamehusta on kuulemma hyvää. Joten naapurin riihestä pelastimme tämän 50 litraa vetävän reliikin. Pullo täyteen mehua ja annos viinihiivaa perään. Mehu on niin makeaa, että sokeria ei tarvitse lisätä. Porisee kummasti ja kuuluvasti.
Tarina kertoo, että Villissä lännessä tislattiin jäädyttämällä. Pönttö ulos pakkasella ja odottamaan. Jää kuorittiin aina pinnalta pois, kunnes alkoholi oli tiivistynyt pohjalle. He käyttivät luolamiesmäisesti mitä tahansa mäskiä tähän. Me aiomme uhrata, kokeen nimissä, sangollisen kotitekoista omenaeliksiiriä. Toivottavasti maistelemme jouluaterialla calvados-tyyppistä juomaa ilman irvistelyä. Lupaan kertoa kuinka kävi. Antaa pakastaa.
