Tänä päivänä saattaa kodin illallispöydässä olla sushia, avokadopastaa, pulled pork -burgereita tai wokkia thaimaalaisittain. Trendit tulevat ja menevät, mutta perinteinen kotiruoka ei ole koskaan menneen talven lumia. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat pinaattiletut! Mainitessani kyseisen ruoan tuttavapiirissäni, moni totesi sen olleen yksi lapsuuden herkuista. Oma isoäitini muisteli, kuinka ennen vanhaan usein kasvatettiin pinaattia omassa kasvimaassa lettuja ja muhennosta varten. Vaan kuinka moni nykyään valmistaa pinaattilettuja itse kotona?
Kiireen keskellä on monesti helpointa noukkia kaupan hyllystä illallispöytään valmis einestuote. Jostain syystä minullakin oli mielikuva, että kunnollisen kotiruoan valmistaminen on aikaa vievää ja vaivalloista; tarvitaanhan esimerkiksi perunan muhentamiseen muusiksi käsilihaksia. Edes kohtuullisen näköisten karjalanpiirakoiden tuottaminen vaatii paljon harjoitusta. Poronlihaa täytyy hauduttaa pitkään käristystä varten, puhumattakaan karjanpaistista! Isoäitini onnistui aina taikomaan pöytään perinteisen päivällisen – sitä kunnon rehellistä lisä-aineetonta kotiruokaa. Mutta isoäiti olikin jo eläkkeellä ja saattoi huoletta kokkailla ja leipoa pitkin päivää. Vaikka olisi halua tehdä enemmän ruokaa itse omassa kotikeittiössä, on joskus pakko tyytyä johonkin, mikä on nopea valmistaa tai lämmittää pitkän työ- tai opintopäivän jälkeen.
Itse en ole koskaan välittänyt kaupan einespinaattiletuista, enkä peruskoulun jälkeen syönyt kyseistä ruokaa moneen vuoteen. Sitten eräänä päivänä töissä puuhaillessani houkutteleva tuoksu ja raikkaan vihreä väri saivat minut kokeilemaan vastapaistettua pinaattilettua. Yllättäen siitä tulikin yksi lempiruoistani. Ja mikä parasta, pinaattilettuja on yllättävän nopeaa ja helppoa valmistaa! Anelevaan koiranpentuilmeeseen turvautuen sain lopulta Porkkalankatu 24:n lounasravintolamme keittiömestari Johanneksen kertomaan oman reseptinsä, sekä pari vinkkiä herkullisten pinaattilettujen valmistamiseen kotona.
Raaka-aineet (4-5 annosta):
150 g pinaattia (pakasteena)
5 dl maitoa
2 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
Öljyä paistamiseen (voi myös käyttää voita)
Puolukkahilloa tai sokeroitua puolukkaa
Ohjeet:
– Sulata pinaatti.
– Vatkaa kananmunat ja maito keskenään. Lisää sekaan jauhot, pinaatti ja suola.
– Vatkaa taikinaa hetken aikaa saadaksesi mahdollisimman tasaisen taikinan.
Vinkki: Käytä sauvasekoitinta hienontamaan taikinaa, jolloin taikina silenee ennestään ja lettuihin saadaan kauniin tasainen vihreä väri.
– Anna taikinan turvota n. 30 min.
– Paista öljytyllä pannulla haluamasi kokoisia lettuja.
– Tarjoile letut lämpiminä puolukkahillon kera.
Muunnelmia:
– Theron Catering käyttää usein maitopohjaisissa ruuissaan laktoositonta iskukuumennettua maitoa, mutta sen voi korvata kotikokkien ja leipureitten suosimalla täysmaidolla.
– Mikäli tahdot käyttää tuoretta pinaattia letuissa, keitä pinaattia ensin n. 5 minuuttia ja hienonna lehdet silpuksi ennen kuin sekoitat muiden raaka-aineiden joukkoon.
Pinaattilettuja, kuten muitakin perinteisiä ruokia, löytää aika ajoin Theronin lounasravintoloiden ruokalistoilta. Tule maistamaan ja ihastumaan! Bon apètit!
Kokeile pinaattilettureseptiä kotona ja osallistu Theronin Instagram-kilpailuun tunnisteella #theronpinaattiletut 30.9.2015 mennessä julkisella Instagram-tililläsi. Osallistuneiden kesken arvotaan kahden hengen tutustumislahjakortti Theronin lounasravintoloihin.
Svensk sammanfattning:
Trender kommer och går, men traditionella rätter är alltid lika älskade.
Spenatplättar är en favorit för flera, men hur många steker idag själv spenatplättar hemma? Efter en lång dag på arbete eller skolan så tillfredsställer sig många med något snabbt eller köpt från butiken.
Dessutom inbillade jag mig – som flera andra – att traditionell mat kräver tid och möda. Men spenatplättar är lätta och snabba att tillbereda! Theron Caterings köksmästare Johannes delade med sig sitt eget recept och tips för dem som vill bereda läckra spenatplättar i egna köket där hemma. Receptet och tips kan ni läsa ovan.
Prova på receptet för spenatplättar och delta i Therons Insagram tävling med tagget #theronpinaattiletut via ert allmänna Instagram-konto. Tävlingen tar slut den 30.9.2015. Vi lottar ut bland deltagarna ett lunchpresentkort för två personer till Therons lunchrestauranger.’
Kuvat: Lotta Laasonen